sunnuntai 18. joulukuuta 2016

                                            Sellun keitto

Tarvittavat välineet ja aineet: Hake, saha, rikkihappo, mustalipeä, dekkoja, mittalaseja, hollanteri, sr kone, imusuodatin, titrausvälineet, grilli.

Työn suoritus:
Ensiksi kuorittiin ja sahattiin puuta, jonka jälkeen pienet puun palaset haketettiin. Hakkeet seulottiin ja otettiin parhaimman kokoiset hakkeet talteen, jonka jälkeen niistä määritettiin kuiva-ainepitoisuus. Tämän jälkeen aloitin sellun keiton, pistin hakkeet ja mustalipeän keittimeen ja keittimen päälle. Keittämisen jälkeen massa piti pestä, että ei olisi mustalipeää massassa. Pesun jälkeen massa jauhatettiin hollanterissa, jonka jälkeen otettiin sr luku. Sen jälkeen massasta tehtiin noin 30 arkkia ja kuivattiin ne. Kuivista arkeista valittiin 10 parasta ja niistä tehtiin puhkaisu-,veto- ja repäisyindeksi.

Tuloksia


vetoindeksi:99,90 Nm/g
repäisyindeksi: 13,77mNm2/g
puhkaisuindeksi: 5,724 Pam2/g
Priimasaanto: 376g
kokonaissaanto: 41,7%




keskiviikko 13. huhtikuuta 2016

Oluen valmistus

                                    Oluen valmistus

Ensin laitteisto pestiin hapolla ja emäksellä, jonka jälkeen se pestiin vedellä ja vetyperoksidilla. Nesteitä ajettiin siiviläkattilasta pumpulla mäskäyskattilaan, tätä tehtiin partiin otteeseen ja sitä pumpattiin käymisastiaan. Lopuksi vielä päivä ennen oluen valmistusta laite desinfiointiin.

Mäskäys, laitoimme 40 litraa viileää vettä mäskäyssäiliöön, kun vesi oli 70 asteista lisäsimme maltaat sekaan. Kun maltaat oli tarpeeksi kauan ollut sekoittumassa laskettiin vierre siiviläastiaan.Siivilä astiasta vierre pumpattiin maistohanan kautta saaveihin ja sen jälkeen ne punnittiin ja laitettiin jääkaappiin. Laitteisto pestiin vedellä ja putsattiin maltaista sen jälkeen.


Keitto, vaihe jossa humalat lisätään (katkero ja aromihumala). Eli vierre lämmitetään 96 asteeseen ja kun vierre on lämminnyt 96 asteeseen lisätään sinne katkero humala, keitto kestää noin 90 minuuttia ja vasta viimeiselle kymmenelle minuutille lisätään aromihumala. Keiton jälkeen vierre tiputetaan siiviläastiaan ja sieltä aletaan kierrättämään sitä siiviläastian, ensiojäädyttimen ja keittokattilan välillä jotta se viilenee tarpeeksi hiivan lisäämiseen. Kun hiiva on lisätty ja vierre on ilmattu, se ajetaa käymis astiaan missä se on noin viikon.


Lopuksi on oluen kirkastaminen jääkaapissa ja pullotus tämän jälkeen. Oluen alkohliprosentti oli n.5,3%. Alkoholin tilavuusprosentti lasketaan oluen ominaispainon avulla.







                                             
                                                   Lämmönsiirto levylämmönvaihtimella

Työn tarkoituksena on perehtyä levylämmönvaihtimen rakenteeseen ja toimintaan, sekä määrittää lämmönvaihtimen lämpöhäviöt.


Tuloksia

Kuuman luovuttama:
Q=mv*Cv*(tis-tlu)

mv= 0.28 kg/s
Cv= 4.19 KJ/kg* °C
tis = 50°C
tlu= 32 °C
Q= 0.28 kg/s * 4,19 KJ/kg*°C *(50-32)°C
= 18*0,28*4,19 =21,1176 kW

Kylmän vastaanottama

Q= mv*cv *(tku-tks)
mv= 0,33kg/s
Cv= 4,19 KJ/kg* °C
tku=30 °C
tks= 16°C

Q= 0.33* 4,19 * (30-16)°C

=19,35

tiistai 8. maaliskuuta 2016

                                               Sellun keitto
Työn tarkoitus:
sellun keitto, arkkien valmistus ja niiden testaus

Tarvittavat välineet ja reagenssit:
 Hake, kirves, saha, mustalipeää, rikkihappoo, sellunkeittovehkeet, dekkoja, mittalaseja, hollanteri, sr kone, imusuodatin, titrausvehkeet, grilli

Työn kulku: 
Ensiksi kurin pari puun palaa ja haketin ne. Haketuksen jälkeen hakkeet seulottiin, jonka jälkeen valittiin parhaimman kokoiset hakkeet sellun keittoon. Ennen keitto määritettiin vielä hakkeen kuiva-aine pitoisuus. Sen jälkeen alkoi sellun keitto, lisäsin hakkeet ja musta lipeän sellunkeittimeen ja pistin sen päälle. Keittämisen jälkeen massa pesstiin ja jauhettiin hollanterissa. jauhatuksen aikana oltin sr-luvun, jonka oli tarkoitus olla 30, sitten selvitin kuiva-ainepitoisuuden imusuodattimen ja grillin avulla että tiesin missä suhteessa teen arkkeja. Arkkeja tein 30 kpl. Arkkien kuivumisen jälkeen niistä valittiin 10 parasta arkkia josta tein sitten, repäisyluujuden,vetolujuuden, ilmanläpäisyn ja puhkaisun.

Tuloksia :
Neliömassa: 90,93g/m2
Repäisyindeksi: 13,177 mNm2/g
vetoindeksi:99,90 Nm/g
puhkaisuindeksi: 5,724 kPam2/g


torstai 11. helmikuuta 2016

Oluen katkeroainemääritys

Välineet:
2 kpl pieniä hiostulpallisia erlemeyerr -pulloja
10mm kvartsikyvettejä
lasisia täyspipettejä
lasisia pasteurpipettejä

Reagenssit:
Iso-oktaani (2,2,4-trimetyylipentaani) ja 6M HCl

Suoritus:
Pipetoi 10ml sonikoitua näytettä 100ml erlemayeriin. Tee tämä rinnakkaisena eli pipetoi samaa näytettä kahteen erlemayeriin.

Lisää 0,5ml 6M HCI ja sen jälkeen 20 ml iso-oktaania. Sulje erlenmayerit hiostulpalla.
Sen jälkeen näytteitä sekoitettiin magneetti sekoittajalla, sekoituksen jälkeen odotin hetken ja  jatkoin työtä emulsion asettumisen jälkeen.
Pipetoin iso-oktaanikerrosta lasisella Pasteur -pipetillä kvartsikyvetteihin.

50*0,433 = 21,65 EBU

Kalja on miedosti humaloitua.

Oluen väri

Oluen väri syntyy maltaista jo varhain oluen mallastusvaiheessa.

Periaate:

Oluen absorbanssi mitataan 430nm aallonpituudella 10mm kyvetillä. Tulos saadaan käyttämällä seuraavaa kaavaa.

Katkeruus EBC = A430(absorbanssi) * 25
Esim: 0,123* 25

Välineet/laittesto:
UV-Vis spektrofotometri
Kyvettiadapteri
10mm kyvetti
0,45μm suodatin patruuna ja ruisku
Ultraäänihaude

Työn suoritus:

Oluesta poistetaan hiilihapot pitämällä sitä 15 minuuttia ultraäänihauteessa.Näyte suodatetaan 0,45μm suodattimella ja mitataan

Tulokset:

1.330*25 = 33,25
Kalja oli kullanruskeaa

torstai 19. marraskuuta 2015

Kiintoaine-neste -uuto (rasvan määritys)

              Kiintoaine-neste -uuto (rasvan määritys)

Työn tarkoituksena on tutustua kiintoaine-nesta -uuttoon suorittamalla siementen,pähkinöiden tai rypsipuristeen uutto etanolilla.

Työn suoritus:

1. Murskasin pähkinät alla 1 x 1 mm rakeiksi
2. punnitsin noi 10g murskattuja pähkinöitä 0,001g:n tarkkuudella.
3. kokosin ohjeiden mukaisen soxhlet- laitteiston ja pistin pähkinät sisään.
4.unohdin punnita kolvin ja kiehumakivet.
5.lisäsin kolviin etanolia määrän, joka on noin puolitoistakertainen uuttolaitteeen keskiosan tilavuutta verraten.
6. uutto on päättynyt, tislasin etanolia pois kolvista, mutta en tislannut kaikke pois ettei sen palanut sinne kiinni.
7. haihdutin loput etanolit kolvista pitämällä sitä vesi hauteessa.
8. kuivasin kolvia yön yli lämpökaapissa 105 celcius asteessa.
9. punnitsin kolvin 0,001 g:n tarkkuudella.

Laskuja:

X= a/m*100

a= 1,008g
m= 10,004g
X= 10,075 %

Tulos ei ole aivan oikea koska unohdin punnita kolvin ja kiehuma kivet ennen soxhlet- laitteistoa.